2016/01/24

You cook, I will drink wine


En ole tainnut täällä blogissa koskaan mainita, että vaikka kuinka muuten olenkin perinteinen kodin hengetär, niin kokkailusta en ole koskaan oikein innostunut. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat fiilistellä reseptejä, haudutella patoja ja omistaa vaikka koko päivän kokkaamiselle. Ei ole kyse siitä, ettenkö nauttisi hyvästä ruuasta, sillä todellakin nautin! Syytän tästä taustastani kahta edeltävää avopuolisoani, jotka molemmat rakastivat tehdä ruokaa ja itselleni ei oikein ollut keittiössä tilaa.


Seuraavaa kokkia odotellessa olen kuitenkin saanut nyt itsekin kokeilla enemmän ruuanlaittoa ja näin vuoden alkuun alotin vähä-hiilihydraattisen dieetin, sillä halusin tietoisesti keventää oloa joulun jälkeen. Valkoiset jauhot ovat olleet siis pannassa ja olen tutustunut muutamaan matalahiilihydraattiseen reseptiin, joista yhden halusin jakaa täällä blogissakin. 


Kananmunapohjaan tehty pizza on maukas ja kevyt, sekä ihan superhelppo valmistaa. Pohjaan varataan 5 kananmunaa, josta erotellaan valkuaiset sekä keltuaiset. Valkuaiset vatkataan kovaksi, keltuaiset vatkataan erikseen ja nämä sekoitetaan yhteen, mukaan ripaus suolaa. Valmis "taikina" levitetään pellille ja laitetaan uuniin 200 asteeseen 10 minuutiksi.


Kun pohja on kovettunut, täytetään pizzapohja mieleisin maustein. Itse laitoin tomaattipyreen lisäksi mozzarellaa, tomaattia sekä päälle juustoraastetta. Täytteiden jälkeen pizza laitetaan vielä uuniin 10-15 minuutiksi ja valmiin pizzan päälle ripotelin basillikan lehtiä, mustapippuria, oreganoa sekä oliiviöljyä.

Super helppoa, kevyttä ja maukasta! Nam!

// Home made pizza. So loving it!
Share:

6 kommenttia

  1. Hei, mä allekirjoitan tuon otsikon täysin ja haluasin vain istuskella viinilasin kera tai vaikka kutimen, jos mies kokkais. Vaan ainoastaan tekee grillauksen kesällä ja siihenhän on aikaa:) Ihan on hyvä oppia kokkaamaan, sitä olen tyttärillenikin hokenut, mutta ei ole heillekään vielä napannut, tosin ovat teinejä vielä, joten muut asiat kiinnostaa. Padat ovat siitä hyviä, että ne voi alkuvalmistelujen jälkeen vain jättää uuniin muhimaan ja helpolla saa valmista. Muuten olen kyllä surkea kokki:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa! Tavoitteena kokkaava mies, minähän en sitä aio edes opetella! ;) No ei kai, ja kyllähän monet jutut luonnistuu, ei vain ole oma intohimo niin taidotkin jäävät puolitiehen. :D

      Poista
  2. Kiitos ihanasta ja helposta vinkistä - tuota testataan huomenna;).

    VastaaPoista
  3. Moikka!

    Mahdatko muistaa paljonko teidän miami matka maksoi, ja missä yövyitte?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Aika kultaa muistot ja varsinkin menot. ;) Matka tosiaan oli edullinen, koska pääsin sinne tutun kautta, mutta hotelli taisi olla tämä

      http://www.bluemoonhotel.com/

      Ihana paikkahan se olikin ja varmasti joka dollarin arvoinen! <3

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig